lauantai 22. joulukuuta 2012

Jouluisia tauluja

Tuli maalattua pari jouluaiheista kuvaa tilauksesta. Itse tykkään kovasti kahdesta jouluaiheisesta lastenkirjasta: Kotitonttu (Viktor Rydberg-Harald Wiberg) ja Tonttu ja kettu (Harald Wiberg, Karl Erik Forsslund), joten sieltä inspiraatio. Nämä taulut syntyivät parissa päivässä.



Tonttu ja kuusi  40X30 cm.


Kettu ja kuusi  27X35 cm


Iloista joulun aikaa kaikille lukijoilleni! Kiitos kun olette käyneet juttujani lukemassa ja kuvia katsomassa. Piakkoin kunhan ehdin, jaan käsityöt ja taulut kahdeksi blogiksi, siitä myöhemmin sitten!

Jouluisin terveisin Virpi <3




sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Burgundimetsä



Pitkin syksyä maalailin tämmöistä burgundinväristä taulua tilaustyönä. Toivotusta väristä lähdin liikkeelle.


 Kerroksia....


Puiden hahmottelua


Lisää puita ja valkoisia kerroksia



Tauluun toivottiin hevosta. Oman tyttären heppaharrastus tarjosi runsaan valikoiman mallikuvia, joista pitkän pähkäilyn jälkeen valikoitui tämmöinen. Väritys on tummempi tässä maalatussa ja päähän on lisätty piirto. Tässä siis ekat hahmottelut, tarkkasilmäinen huomaa oikeassa reunassa ensimmäisen viritelmän, jonka myöhemmin maalasin pois.


Pohjaväriä heposeen


Kiiltokohtia...tätä oli kyllä tosi mukava maalata!


Hevosen vaiheita, ekan kuvan kiiltoa en valitettavasti osannut estää/poistaa.


Hevosen värit:


Oikea alakulma huusi jotain kasvia ja hyvin pian oli selvää että männyntaimella mennään.









Valmis taulu vihreine ja oranssine roiskeineen. Taulun nimeksi tuli

I lose myself into a tale (Nightwish, Escapist),
 mutta itse käytän paljon nimeä Burgundimetsä.  

Varmasti tulee lisää heppatauluja, mutta nyt on peuranmaalauskausi menossa ja siitä lisää myöhemmin kunhan ehtisi maalata!